Näkövammaiset hyötyisivät puolivalmiista ja pakasteista enemmän, jos heillä olisi tietoa niistä.
-He eivät näe mainoksia eivätkä tuotteita kaupassa. Voi olla, ettei heillä ole tietoa tavallisimmistakaan puolivalmisteiden olemassaolosta, näkövammaistyön diakoniatyöntekijä Paula Mustonen ja senioripalveluohjaaja Heidi Siira ovat huomanneet.
Lieden käyttö voi olla vaikeaa, vaikka vanhoihinkin keittolevyihin on saatavissa ajastimia.
Värilliset työvälineet helpottavat ruoanvalmistusta.
Kattamiseenkin on hyvä valita liina ja astiat, joilla on keskenään hyvä kontrasti. Kirkas lasi kannattaa vaihtaa värilliseen.
Mikroaaltouuni voi olla liettä turvallisempi ja yllättävän monipuolinen. Kannellisessa kulhossa pystyy esimerkiksi keittämään muutaman perunan.
Kuorelliset perunat pitää pestä ja pistellä esimerkiksi haarukalla. Kuorittuja perunoita ei tarvitse pistellä.
Perunoita kypsennetään (600-700 W) muutaman minuutin ajan.
Pakastimen perunasipulisekoitus taipuu moniin ruokiin. Muhennosta kaipaava voi valmistaa sen perunasoseaineksista.
Kastikkeisiin voi käyttää valmiita suurusteita, jolloin kastike ei paakkuunnu.
Nopea lohikeitto
2 l vettä
2 pss peruna-keittojuureksia (pakaste)
20 kokonaista valko- tai maustepippuria
2 pss (á 300 g)
lohikuutioita (pakaste)
4 dl ruokakermaa
3 tl suolaa
tilliä maun mukaan
Kiehauta vesi. Lisää joukkoon perunakeittojuurekset ja pippurit. Sekoita.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen välillä sekoittaen noin viisi minuuttia.
Lisää joukkoon lohikuutiot ja ruokakerma.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä viisi minuuttia. Lisää lopuksi suola ja tilli sekä halutessasi nokare voita.
Jos käytät kuivattua tilliä, voit lisätä sen jo varhaisemmassa vaiheessa, tuore tilli vasta aivan lopussa.
