Karjalaseurojen Pohjanmaan piirin kulttuuritoimikunta järjestää Karjalaista kulttuuria: Tuuthan sieki! -tapahtuman tulevan kesän ja syksyn aikana E-P:n ja Pohjanmaan alueilla. Kyseessä on laajin koskaan Suomessa tämän muotoisena järjestetty karjalaisen kulttuurin esittely.
Tapahtuma kiertää Lapualla ortodoksisen seurakunnan 50-vuotisjuhlilla 22.7., Vaasassa Taiteiden yön yhteydessä 9.8., Laihialla ja Isossakyrössä 18.8. Nuukuuren viikon yhteydessä, Seinäjoella 2.9., Kurikassa syyskuussa ja Peräseinäjoella lokakuussa.
-Tapahtuma järjestetään näin monella paikkakunnalla, koska toivomme saavamme suuren kosketuspinnan. Iäkkäiden voi olla vaikea lähteä toiselle paikkakunnalle, ja toivomme myös karjalaisuudesta kiinnostuneita tapahtumaan, taustoittaa Karjalan liiton Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Markku Pulli.
Paljon karjalaisia on sijoittunut Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueille. Lähes joka suvussa on karjalaista verta.
Paikalliset Karjalaseuratvalmistelevat tapahtumien yhteyteen omaa ohjelmaansa. Karjalaista kulttuuria on tallennettu enemmän kuin minkään muun alueen kulttuuria. Karjalaista kulttuuria esitellään kaikilla paikkakunnilla kiertävässä näyttelyssä, joka koostuu esimerkiksi musiikista, kirjallisuudesta, ruokakulttuurista, maalaustaiteesta ja laajimpana käsitöistä.
Kulttuurimateriaalia tullaan tarjoamaan myös oppilaitosten käyttöön.
Tapahtuman budjetti on noin 19 000 euroa.
Talvisodan päättymisen muistotilaisuutta vietetään Seinäjoella Lakeuden Risti kirkossa 11.3. Sodan alkaessa noin 400 000 karjalaista joutui jättämään kotinsa. Muistotilaisuus on tapa pitää yllä henkistä perintöä ja kotiseutujen muistoa.
Karjalaliiton perinteinen "Karjalaiset kesäjuhlat" järjestetään 15.6-17.6. Lahdessa. Teemana on kädentaidot.
