Hartaasti hiottu esikoislevy We Built This Ship osoittaa, että sen odottelu kannatti.
Yhtyeen lempeän keinahteleva poprock hakee harmoniansa mm. americanan ja folkin virtauksista. Kosketinsoitinosasto on osaavissa käsissä; Lasse Noukan urku-ulvaisut sekä Liekistä vieraisille saapuneen Okke Komulaisen pianoleikittely virittävät kokonaisuuteen terhakkuutta.
Apparat Organ Quartet:Polyfonia (Playground).
Cry Barin lailla myös islantilainen Apparat Organ Quartet viilasi levyään kauan. Polyfonia hyödyntää vanhoja muovikosketinsoittimia, mikä luo mielikuvan nostalgisesta videopelimusiikista. Koneellisin äänin aikaan saadut vokaalit noukkivat vaikutteita Kraftwerkilta.
Vaikka yhtyeen musiikki pidemmän päälle hiukan rasittaakin, sen poikamainen virnistely viehättää.
Miles Davis: Tutu (Deluxe Edition) (Warner)
Trumpetisti Miles Davisin vuonna 1986 julkaistu albumi Tutu hehkuu juhlapainoksellaan. Suurelta osin basisti Marcus Millerin säveltämät kappaleet taivaltavat todella tanakan fuusiojazzin ja funkin maisemissa, mikä poiki kiekolle musiikkiteollisuuden palkintoja.
Uhkean tyylittelyn oheen liitettiin lähes 80 minuuttia tasokasta keikkatallennetta Nizzasta heinäkuulta 1986. Davis sekä hänen bändinsä herkuttelevat yli kymmenminuuttisella jamilla Maze, joka svengaa kuin hermoheikko hirvi.
Melody Club: Human Harbour (Warner).
Kun ruotsalainen syntikkapop-tapaus Melody Club osallistui viime vuonna lahden takaisiin euroviisukarsintoihin, bändin rumpali Andy A lähti mielenosoituksellisesti ryhmästä.
Melody Club keräsi itsensä ja tallensi levyn, joka tihkuu iloisen kesäistä asennetta hivenen The Crashin malliin. Tyhjänpäiväisyys riivaa materiaalia ajoittain.
Megadeth: Peace Sells… But Who´s Buying? (Anniversary Edition) (EMI).
Metallicasta pois potkitun kitaristin Dave Mustainen yhtyeen Megadethin marraskuussa 1986 julkaistu toinen albumi räimii energistä ja mielikuvituksellista thrash-metallia.
Juhlaversion digitaalisesti muokattu jälki on muhkeaa, mitä ei voi sanoa bonuksena olevasta Clevelandin-keikasta vuodelta 1987. Tuhnut saundit eivät onneksi onnistu viemään terää uransa huippuvaiheesta nauttivasta bändistä.
The Kenny Wayne Shepherd Band: How I Go (Roadrunner).
Itseoppinut kitaristi Kenny Wayne Shepherd raapaisi bändinsä kera kasaan modernin muhkean blues rock -levyn. Taidokas kepittäjä intoutuu jopa ZZ Top -tyyliseen irrotteluun. Julkaisun riemastuttavin esitys on mehevä tulkinta The Beatlesin vuoden 1968 repivästä klassikosta Yer Blues.
Joshua Radin: The Rock and the Tide (Warner).
Yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä Joshua Radin suosii rullaavaa pop-ilmaisua, jonka kuoseista voi vetää linjoja James Bluntin suuntaan. Martin Terefen tuottama The Rock and the Tide paljastuu perin harmittomaksi äänitteeksi. Folk-elementit vatkaavat Radinin ilmaisun kuohkeaksi.
Eri esittäjiä: Cars 2 (EMI).
Autot 2 -animaatioelokuvan musiikki yllättää muutamalla country-henkisellä irtiotolla, mutta muuten jälki on hajutonta ja mautonta. Ison orkesterin lisäksi ääneen pääsevät mm. Weezer, Robbie Williams sekä Brad Paisley, mutta mitään elämää suurempaa eivät hekään saa aikaan.
In Flames: Sounds of a Playground Fading (cd ja dvd, Century Media).
In Flames suosii raspisen junttaavaa, mutta melodista kuolonmetallia. Göteborgilainen orkesteri sai vahvistusta Jesper Strömbladin tilalle tulleesta kitaristista Björn Gelottesta, joka istahtaa juohevasti rosoiseen rypistelyyn.
Cd:n kylkiäiseksi liimattu dvd puskee ruutuun puolen tunnin dokumentin pitkäsoiton teosta.
Gordon Goodwin´s Big Phat Band: That´s How We Roll (Fg-Naxos).
Grammy-palkittu pianisti ja orkesterinjohtaja Gordon Goodwin tietää, kuinka toimivaa big band -jazzia synnytetään. Notkeilla piano- ja torvisovituksilla maustettu That´s How We Roll annostelee perusvarmaa viihdettä. Svengi kestää matkalla kohtuullisen hyvin, mikä ei ole itsestäänselvyys alan tuotoksilla.
JUHA SEITZ
