-Goog morning? Cox toivottaa kysyen.

Ja lapsijoukko vastaa huutaen, että good morning. Hyvää huomenta on siis toivotettu itse kullekin.

Näin alkaa arki ryhmäperhepäivähoitokoti Kinderissä Kauhavalla.

Cox puhuu lapsille pelkästään englantia. Suomen puhumisesta vastaavat lasten lisäksi lastenhoitaja Outi Kamppila ja vastaava lastentarhanopettaja Annika Pesonen.

Kauhavan Leikkikouluyhdistyksen osittain englanninkielisessä Kinderi-ryhmiksessä on hoidettu lapsia noin kaksi kuukautta.

-Arkirutiinit ovat löytyneet. Toiminta saataneen täyteen höyryyn viimeistään syksyllä, kun hoitoon tulevien lasten määrä lisääntyy. Silloin työntekijöitäkin on yksi enemmän, Annika Pesonen kertoo.

Kinderissä voidaan hoitaa yhteensä 12 lasta.

-Ensimmäiset lapset tulevat aamuseitsemältä ja viimeiset haetaan iltapäivällä viideltä.

Pesonen ja Kamppila muistuttavat, että he puhuvat lapsille suomea, onhan kyse äidinkieleltään suomenkielisistä lapsista. Lasten vanhemmistakaan kukaan ei puhu äidinkielenään englantia.

Coxin saapuminen yhdeksältä aamulla tietää kuitenkin aina englanninkielisen aamutuokion alkamista. Ensin toivotellaan vielä uudelleen hyvää huomenta laulamalla good morning, tutun Paljon onnea vaan -laulun sävelellä.

Joka päivä yksi lapsista saa vaihtaa seinällä olevaan tauluun oikean päivämäärän, toinen päivän ja kolmas lapsi kuukauden sekä neljäs lapsi merkitä, millainen sää näyttää olevan. Kunhan tietää, mitä päivämäärä, päivä ja kuukausi ovat englanniksi. Maanantaina 23. huhtikuuta oli lämmin ja aurinkoinen sää.

-It is warm and sunny on Monday 23rd April, Cox kertaa.

Tänä samaisena maanantaiaamuna lapset opettelivat värejä ja käyttivät oppimaansa piirtäessään sateenkaaren paperille.

-Orange on oranssi, nelivuotias Samuli Sulkakoski sanoo ja näyttää yllään olevaa oranssia paitaa.

-Ja vihreä on green, viisivuotias Touko Lehtinen tietää.

Anna Valli