Nimi jääköön vaalisalaisuudeksi.

Maatalon emäntänä työuransa uurastanut Hanna Mattila täyttää lauantaina 90 vuotta. Hän on elänyt jokaisen Suomen presidentin aikana. Heistä yksi nousee ylitse muiden.

-Urho Kekkonen. Hän löi nyrkin pöytään ja sanoi tarvittaessa sen viimeisen sanan.

Hanna Mattila syntyi Käkisalmen maalaiskunnan Alapuustin kylässä Karjalan kannaksella vuonna 1922. Lopullisesti hän joutui hylkäämään kotinsa 22-vuotiaana kesällä 1944. Evakkotie toi hänet Nurmon Ylijoelle.

-Eipä niitä tunteita voi ulkopuolinen kuvitella, kun pitää lähteä kotoaan. Ei saanut mukaansa niin paljon tavaraa kuin olisi halunnut. Päätarkoitus oli, että ihmiset säilyisivät.

Nuori nainenavioitui 1945 ylijokelaisen Armas Mattilan kanssa. Metsätyöt veivät pariskunnan Haapamäelle. He palasivat Etelä-Pohjanmaalle, kun mies osti pienen tilan Peräseinäjoelta. Matka jatkui Ylijoelle, josta isäntä hankki isomman tilan.

-Siellä asuimme vähän vaille 30 vuotta. Mieheni kuoli 1985.

Hanna Mattila on viettänyt viimeiset 23 vuottaan rivitalossa Peräseinäjoella. Valokuvat täyttävät kirjahyllyä. Neljän tyttären äiti on saanut seurata jälkikasvun varttumista.

-Lastenlapsia on seitsemän ja lastenlastenlapsia 11.

Karjalaisuus on Hanna Mattilalle kaikki kaikessa. Sen paljastavat jo murre, puheliaisuus ja tietty vilkkaus.

-Voimat ovat vähentyneet, mutta kieli on pysynyt notkeana, hän naurahtaa.

Synnyinseudullaan luonnonkauniissa Käkisalmessa hän ei ole vieraillut.

-Muistan kuitenkin yhä joka ainoan talon ja niiden nimet.

Hanna Mattila lukee yhä paljon. Aika kuluu mukavasti kirjojen parissa. Aamuisin hän viihtyy sanomalehden kimpussa.

-Teen myös käsitöitä.

Hanna Mattila on ihmetellyt maailman menoa. Ihmiset ovat nykyään tottuneet hyvälle elämälle.

Raskaan työn raataja antaa teesinsä.-Kurjuus kasvattaa ja tekee lujuutta.

Hanna Mattila viettää syntymäpäiväseurojaan lauantaina 4. helmikuuta Peräseinäjoen seurakuntatalossa kello 13.00. Kahvitarjoilu.

Jari karjanmaa