Vaivan iskiessä patinoiduista kyydeistä nauttiva kuljettaja Matti Ania vaihtaa roolin konetohtoriksi. Mies laittaa kuulolaitteen korvilleen, ja koneen sielunelämä paljastuu hänelle pala palalta ja siivu siivulta. Syyn selvittyä moottorin hoito merkitsee rankimmillaan kaikkien sisuskalujen purkamista pöydälle ja viikkojen, ellei kuukausien työrupeamaa. Parhaimmillaan se tarkoittaa bensiinivirtausten ja sytytyksen hienosäätöä korvakuuloon luottaen.

Amerikkalainen Durant (vm 1924) sai uuden vaihteen elinkaareensa Anian tallissa, jonne se päätyi "romukasasta". Auto oli löydettäessä täysin atomeina moottoria myöten. Harva olisi läjää edes autoksi tunnistanut. Feniks-ilmiö, se tuhkakasasta uudelleen autoksi kypsyminen, kesti neljä kiduttavan pitkää vuotta.

-Tein kaiken itse. Puutyöt, metallityöt, konetyöt, verhoilut, maalaukset ja kaikki, Ania kertoo.

Palkinto kovasta työstä oli aikoinaan sanoinkuvaamaton. Isäntä päättää, että Durant saa itse kertoa, mihin on tultu. Se vedetään pimeästä tallista pihalle. Auton aristokraatinen ilme korostuu syksyisessä maisemassa - auto on yksinkertaisesti sanottuna kaunis.

Ania nousee kuskin pukille ja ottaa hymyn huulilleen.

-Nämä ovat joskus niin naisellisia. Oikuttelevat.

Isäntä vääntää avaimesta. Kone syksyttää, syksyttää ja ähkäisee.

-Nooh. Äläpäs nyt rupea temppuilemaan.

Uusi yritys ja savupilvi pöllähtää. Kone käy, hakee kierroksia ja käy. Koneen lämmetessä se alkaa kehrätä.

-Tehdäänpä kierros.

Vanha avoauto tarjoaa unohtumattoman kyydin. Moottorin 30 verohevosvoimaa vakuuttavat tekniikan ylivoimasta - häjyjenkin hevoset jäisivät toiseksi!

Autohistoriallisen klubin asiantuntija-arvio pikku palasista kootusta autosta alleviivasi työn laadun: Auto vastaa ilmiasultaan alkuperäistä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita janoavalle Pohjoismaiden ainoa Glas Capriolet 1700 GT (vm 1965) takaa unelman täyttymyksen: Kyllä lähtee!

Länsisaksalainen avoauto raapii soraa 110 hevosvoiman voimalla. Ärhäkkyydestä tekivät aikoinaan ainutlaatuisen kaksoiskaasuttimet, jotka edelsivät urheiluautoissa ruiskuteknologian tuloa.

-Kun sitä käskee, se ryntää heti. Glas ei mieti, Ania toteaa ja polkaisee kaasua.

Kone hirnahtaa menohaluja kuin villihevonen, mutta talttuu taas kehräämään tyhjäkäynnillä kuin kissa. Uskomaton äänimaailma.

Anian avomallinen Glas Cabriolet on lajissaan kummajainen, josta autoalan asiantuntijakin loihti joskus lausumaan:

-Ei sellaista autoa pitäisi olla Suomessa lainkaan.

Vaan yksipä on.

-Se tuotiin Suomeen Ibizan saarelta, eli sitä ei myyty Suomessa, Ania selvittää.

Urheiluauto jätti Anian aikoinaan kolmesti tien päälle. Kone joutui sen jälkeen paljastamaan syvimmätkin salaisuutensa isännälleen. Tänä päivänä auto murisee mukisematta.

Tallin karamellion saksalainen Messerschmitt 500 Tiger (vm 1960). Se oli kolmipyöräisten rinnalla pitkään ainoa nelipyöräinen versio Suomessa. Nykyään niitä on kaksi.

Ania osti oman Tigerinsa vuonna 1965. Hän oli nähnyt sen jo maahantuojan ikkunalla muutamia vuosia aikaisemmin.

-Kellotettu aika on 127 kilometriä tunnissa, mutta sen saa kulkemaan 140:aa.

Tiikeri kuuluu Anian perheeseen. Kääpiöautolla on tunnearvoja.

-Kun myin sen 1970-luvun puoli välissä, pääsi vaimolta itku.

Kohtalo ja ihmiset puuttuivat peliin. Auton uusi omistaja löytyi Anian mukaan sydänkohtauksen saaneena Tiikerin viereltä reilut kaksi vuotta myöhemmin. Perikunnan edustaja otti yhteyttä kysyen haluttaisiinko auto ostaa takaisin.

-Arvatkaa jäinkö miettimään.

Anian tallissaPanttilassa on tilaa vielä yhdelle.

-Vielä yhden hankin, joka pörisee. Mutta koneen pitää kehrätä ennen kuin se saa meidän pihassa vapaasti käydä, mies huomauttaa pilke silmäkulmassa ja sormet syyhyten.

Anian mielenkiinto on aina kohdistunut pieniin ja urheilullisiin autoihin, joissa on ajan patinaa.

Piakkoin 79 vuotta täyttävä Matti Ania kertoo olevansa onnellinen mies, kunhan saa vähän krassata koneita.

-Sitä on krassatessa vähän kuin pienessä pöhnässä. Siitä ei jää kuitenkaan krapulaa ja touhuja voi jatkaa taas seuraavana päivänä vaikka aamusta.

jari e. hakala