Taksiliiton mukaan tapauksia, joissa lapsia on kyyditty ilman alkolukkoa, on erittäin vähän. Liitosta kerrotaan, että olosuhteiden pakosta lapsia pitää kuitenkin ajoittain kyyditä autoilla, jotka eivät yleensä ole käytössä koulukyydityksissä. Tällöin on mahdollista, että lapset matkustavat taksissa, johon ei ole asennettu alkolukkoa. Laki sallii lasten tilapäiset kuljetukset ajoneuvolla, jossa ei ole alkolukkoa.

-Jos koulupäivän aikana tapahtuu esimerkiksi tapaturma, niin silloin lasta saatetaan kyyditä autolla, jossa ei ole alkolukkoa. Tietysti ensisijaisesti etsitään autoa, jossa on lukko, kertoo Taksiliiton toinen puheenjohtaja Kai Andersson.

Taksiliitto suosittaa kaikkiin uusiin autoihin alkolukon hankkimista riippumatta siitä, ajetaanko niillä säännöllisesti koulukyytejä. Anderssonin mukaan yli puolet Suomen takseista on jo varustettu alkolukolla.

Kustannus alkolukosta koituu autoilijalle. Laite maksaa noin 1300 euroa, ja se pitää kalibroida huollossa kerran vuodessa.

Poliisi valvoo koulukyytejä lähinnä normaalin liikenteenvalvonnan yhteydessä.

-Yrittäjien keskinäinen ja koulujen valvonta toimii tässä asiassa hyvin. Lasten vanhemmat soittavat myös nopeasti, jos he huomaavat, että lapsia kyyditsevän yrittäjän autosta puuttuu alkolukko, kertoo liikkuvan poliisin tiedottaja Teemu Äikäs.

Äikäksen tiedossa ei ole tapausta, jossa poliisi olisi tavannut liikenteestä ilman alkolukkoa lapsia kuljettaneen taksin.

-Kuski puhallutetaan tarkistuksen yhteydessä aina - oli alkolukko tai ei. Alkolukko autossa ei syrjäytä puhalluskoetta, Äikäs korostaa.

Laki päiväkoti- ja koulukyytien pakollisesta alkolukosta tuli voimaan elokuun alussa. Alkolukko tarkistaa kuljettajan ajokunnon hengitysilmasta ja estää ajon, jos puhalluskoe ylittää sallitun lukeman.

Trafin mukaan alkolukon käyttövelvoitetta ollaan laajentamassa ammattiliikenteessä vuoteen 2014 mennessä.

STT