Kursiivilla painetut Timo Tenhosen matkapäiväkirjasta.
66 Siitä tuli elämys isolla E:llä. Eteläpohjalaisten kaukopartio näki ja koki moottoripyörien satulasta syksyllä 2009 sellaista, mistä he eivät edes osanneet unelmoida.
Neljässätoista päivässä osasto ajoi 4700 kilometriä läpi Pohjois-Amerikan mantereen kymmenen osavaltion kautta. Santa Fe:n kaupungissa New Mexicossa he yöpyivät 2700 metrin korkeudessa. Death Valleyssä Kaliforniassa moottorit jymisivät 85,5 metriä merenpinnan alapuolella.Arizonassa mykisti tähystyspaikasta avautunut Grand Canyon. Sitä ei pysty sanoin kuvailemaan tai kuvista ymmärtämään. Se pitää nähdä."Repa tiivisti näkymän hyvin: ristuksen isoo montto!"
Pala Amerikan sielua avautui legendaarisen, historiallisen U.S. Route 66:n varresta (1926-1985). Varsinaista tietä numero 66 Chicagosta Kaliforniaan ei enää ole olemassa.
Harley Davidsonit laukkasivat historiallisen 66-väylän reittiä seuraten ja vanhoilla pätkillä välillä poiketen. Ilmajoen Moottoripyöräilijöiden ja Kurikan Matkamotoristien järjestämä reissu vei 13 miestä ja 10 naista matkalle, joka täytti kaikki villeimmätkin odotukset. Porukasta kymmenkunta toimii yrittäjinä.
Amerikka tervehti vieraitaan ystävällisenä ja kohteliaana. Ihmiset hymyilivät ja palvelivat asiakkaitaan.
Liikennekulttuurissa Yhdysvallat kiitää kaukana Suomen edellä. Ajo sujuu rapakon takana jouhevasti.
Paikalliset väistivät ja antoivat tilaa. Ajatuksena ei ollut, että minä tungen ensin. Jenkit ovat oppineet, että liikennettä vyöryy - ja paljon.Uneksia ei kuitenkaan saa. Kun laittaa vilkun päälle, täytyy siirtyä heti.
Reilut kaksi vuotta sitten 25.9.2009 osasto nousi vuokraamon pihassa satuloihin Chicagossa. Ratsuina alkoi raataa kolmetoista Harley Davidson Electra Glide Classic vm.-08 -pyörää. Kaikki naiset istuivat kyydissä kuskin takana.
"Illansuussa saavuimme majapaikkaamme Springfieldiin. Elokuvissa motellit ovat usein tällaisia, mutta se johtuu vain siitä, että ne tosiaan ovat tällaisia."
Päivisin seurue jymisteli 300-600 kilometriä. Aikaa pätkiin kului 8-10 tuntia.
Pyörät nielivät asfalttia Suomen kesään verrattavassa säässä. Heti alussa satoi puoli tuntia. Sen jälkeen taivas ei heittänyt enää pisaraakaan. Tuulet toki tuiversivat.- Menimme leppoisaa tahtia ja seisahduimme katselemaan paikkoja. Emme ajaneet hampaat irvessä, sanovat ilmajokelaiset Erkki ja Heli Ritola sekä Timo Tenhonen ja Katri Kuusinen."Paris Springsissä pysähdyimme jälleen vanhalla huoltamolla. Taas oli hieno ilmestys. Paikat tip-top. Elämäntapa joillekin. Riittää kun saa jostain muutaman taalan paikan ylläpitoon. Nostan hattua."
Johtopyörää ohjasi matkanjärjestäjä Jussi Väisänen Turengista. Amerikassa asunut mies tuntee reitin. Nykyisin hän tekee työkseen moottoripyöräreissuja ryhmille.
Eteläpohjalaiset pääsivät täysin räätälöidylle matkalle. Hintaan sisältyivät vakuutukset, pyörävuokrat, polttoaineet ja majoitukset lähinnä motelleissa. Väki sai vain päästellä ja nauttia. Eksymistä ei tarvinnut pelätä.
- Ilman opasta olisivat hermot menneet. Harhailisimme siellä vieläkin, naurahtaa Tenhonen.
Matkalaiset ottivat mukaansa omat ajovarusteensa, eivätkä juuri muuta. Kahdelta hengeltä koko keikka lentolippuineen maksoi yhteensä 8000-10000 euroa.
- Sillä tuotiin myös tuliaiset.
Vuokrapyörät eivät hirnuneet tykkeinä.
- Hyvä niillä oli ajaa, mutta suorituskykyä olisi saanut olla enemmän, Erkki Ritola sanoo.
Pitkä taival antoi maantieteellisen peruskurssin Yhdysvalloista. Osavaltioiden rajat yllättivät kulkijat. Maisemat muuttuivat täydellisesti, kun ylitti linjan.
- Jännä ilmiö. Kumpi oli ensin, maasto vai osavaltion raja? Tenhonen toteaa."On se vaan iso se Teksasin taivas. Alkaa Pohjanmaa tuntua aika pieneltä. Jos Lauri Tähkä olisi täällä tehnyt kappaleen Pitkät pellot, olisi sen nimi Piiiiiitkät pellooooot."
Kaikkien valtateiden äiti Route 66 säesti menoa taustalla. Mennyt aika paljastui autioituneina huoltoasemina, joiden ikkunoita peittivät laudat.
Legendan muistoilla hengittävät paikalliset kotimuseot. Ne kertovat Routen historiasta - hienoimmat vuosikymmen kerrallaan.Liikenne järeytyy. Vanha väistyy."Pysähdyimme katsomaan vuonna -26 rakennettua katettua Route 66-siltaa. Ajoneuvoilla siitä ei enää saa ajaa. Huomaa, miten on ajoneuvojen koko vuosien saatossa muuttunut. Sitä siltaa ei nykypäivänä enää kuplavolkkaria isommalla pystyisi ajamaan."
Väisänen luotsasi seurueen enimmäkseen pienten maalaiskaupunkien ja -kylien kautta. Pohjalaiset saivat haistella aitoa maanläheistä jenkkimeininkiä.
- Mitä isompi kaupunki, sitä enemmän ikäviä ihmisiä, Väisänen sanoo.
St. Louis Missourissa ei jäänyt käymättä. Motoristit kiipesivät erikoisvalmisteisella kuljetusvaunulla 192 metrin korkeuteen Gateway Archin kaareen. Lännenvalloituksen muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Eero Saarinen.
Ajopäivät eivät puuduttaneet. Kilometrit hurahtivat kuin itsekseen. Vastaan syöksyi koko ajan uutta ja outoa.
- Sääli, ettemme päässeet katsomaan elämää aidossa intiaanikylässä. Se oli juuri silloin suljettu, koska siellä olivat menossa heimorituaalit, Heli Ritola sanoo.
Tuhtien annosten Amerikassa ruoka uhkaa tarttua tuliaisiksi vartaloon. Perijenkkiläinen aamupala jo vastaa Suomessa melkein päivän kaikkia aterioita yhteensä.- Sanovat sitä 4-5 kilon matkaksi, naurahtaa Kuusinen."Itse yritin tilata jonkin pienen piffin, mutta eihän se onnistunut. Taas kannettiin eteen annos, jolla olisi ruokkinut pienen perheen pari viikkoa. Täällä kaikki on suurta."
Zionin kansallispuistossa Utahissa pyöräpartio ajeli kanjonin pohjaa huimia maisemia ihaillen. Tuulieroosion satojen vuosien aikana muovaamat kalliot piirittivät kulkijoita.Moottoripyörät lepäsivät vapaapäivän Santa Fe:ssä ja Las Vegasissa. Jälkimmäinen pelikaupunki Nevadassa edusti reissun toista ääripäätä. Vegasin ostosparatiisissa vain taivas on rajana."Käsittämättömän paljon mahtuu pienelle alueelle toimintaa. Täältä löytyvät kaikki: New York, Venetsia Vapaudenpatsas, pyramidit... En olisi varmaankaan hämmästynyt, jos yhtäkkiä olisi eteen ilmestynyt Jaakko Ilkka nuijan kanssa vaatien pääsymaksua Ilkan patsaalle."Yhden ostoskeskuksen katto oli maalattu näyttämään ulkoilmalta."Kun tulit kyseiselle paikalle, luulit tulevasi ulos. Mutta olitkin todellisuudessa sisällä. Sekavaako? Jotta menisi vielä sekavammaksi, kerrottakoon, että siellä oli ukkosmyrsky tasatunnein."
Los Angelesiin moottoripyörät jyristelivät yli 300 liikennevalon läpi. Tutuksi tulivat Rodeo Drive ja Hollywood Boulevard. Kaukaa näkyi Hollywood-kukkulan kuuluisa teksti.
"Erään teatterin edessä eräs tosi hyvin ruskettunut nainen lauloi meille pätkän Finlandiaa heti, kun kuuli, mistä olimme kotoisin."
Matka päättyi Santa Monica Pieriin 8. lokakuuta.
"Will Rogersin muistolaatalla otettiin kuvia ja oltiin tyytyväisiä itseemme. Aurinko paistoi, ja rannassa liplatteli Tyyni valtameri. Nyt se on tehty!"
Koko poppoo selvisi retkestään ehjin nahoin. Haikeus valtasi mielet. Ihmeellinen maailma päättyi.
Loppukevennys tulee Tenhoselta.
-Sitten Route ajoi porsaat kotiin.
