Saksalaismerkin maasturimallit kasvavat vuosi vuodelta - alaspäin! Vuonna 2005, vanhaan hyvään aikaan, putkahti jättikuutio Q7 ja vuonna 2008 seurasi pykälää kompaktimpi Q5. Nyt BMW X1:n, Range Rover Evoquen, Volkswagen Tiguanin, Ford Kugan ja Citroën-Mitsubishi-Peugeot-kolmikon apajille tunkee Q3.

Tuttuun tyyliin saksalaisvalmistaja kertoo uutuuden tavoittelevan urheilullista ajovaikutelmaa unohtamatta maasturin hyviä puolia: tilaa, korkean korin tuomaa hyvää näkyvyyttä ulos ja mökkitien mättäät tai lumikinokset ylittävän maavaran.

Uutuus tulee 140- ja 177-heppaisella dieselillä tai 170- ja 211-pollen bensakoneella. Lievin diesel on samalla ainut etuvetovaihtoehto, jonka lähtöhinta jää karvalakkivarustein alle 39000 euron. Harva kuitenkaan tähän jää, lisävarustelista on pitkä joskin hinnakas.

Autoon istuminen on aikuiselle vaivatonta, sillä autoon ei tarvitse laskeutua eikä kiivetä. Riittävän kookkaat penkit tukevat mallikkaasti joka taholta, jos kohta vauhdikkaasti mutkaan taitettaessa matkustaja hamuaa kädellä lisätukea ovesta.

Saksalaistehdas on malttanut laittaa kylliksi fylliä korionteloihin. Mikään yksittäinen äänilähde ei häiritse korvaa tai klassisen musiikin kuuntelua, vaikka ajonopeus lähestyy sallitun rajaa kuinka huonopintaisella maantiellä tahansa. Myös kuoppien päälle ajoa on usein vaikea havaita.

Perheautoksi tilaa on korkeahkon korin ansiosta kosolti. Selkeähkö tavaratila käsittää 480/1365 litraa. Onkalo imaisee kitusiinsa lastenrattaat ja vaikkapa huonekaluostokset. Hiihtäjiä houkutellaan suksiluukulla.

Nyt lähtee käsistä!Lumikelien puutteessa on hyvä testata auton käsittelyä liukkautta jäljittelevällä irtosoralla. Eleettömästi ja niukahkosti ulkokaarteeseen niiaava Kolmonen yllyttää kevyehkön mutta tarkan ohjauksensa säestämänä lisäämään vauhtia.

Pian eteen tulee kaksoismutka, jonka toisessa päässä tie kallistuu ulkokurvia kohti. Punasävyinen nopeusneula osoittaa kohtalaista 60 km:n vauhtia.

Äkisti tajuan takapyörien lähtevän luistoon. Neliveto ei tunnetusti ole niitä helpoiten hallittavia luistelijoita jo pelkästään korkean painopisteensä vuoksi. Samassa luisu kuitenkin katkeaa ja auto palautuu rauhallisesti ajolinjalleen. Näin ajonvakautus esittelee tomeria otteitaan jo sulan kelin aikana.

Koeajossa olleen kaksilitraisten dieselien tehokkaampi yllättää peräti 380 Newtonin väännöllään. Uudistettu moottori on tuttu tuoreesta A6:sta.

Nykytrendin mukaisesti moottori sammuu risteyspysäkin ajaksi. Seitsemää pykälää kelaava monilevykytkin-automaatti vaihtaa eleettömästi rivakassakin lähdössä. Kiihdytys liikennevirtaan käy tarvittaessa muutamassa sekunnissa ilman ohjauksen vetelyä.

Vaihteeksi Haldex-kytkimellä toteutettu neliveto on etuvetoa suosiva, mutta lisää silmänräpäyksessä voimaa takapyörille etupyörien pidon heiketessä.

Eikä tässä vielä kaikki. Noin vuoden päähän luvataan A1-mallin alustalle kasattu Q1, joka tulee kolme- tai viisiovisena rynnimään viivalta pippurisilla tubokoneillaan.

Arvio: Uusi kokoluokka iskee kuin täsmäpommi, mutta korkea hinta kismittää Suomessa.

HARRI KALLIO-KURSSI