Keskiluokan tila-autoveteraaneihin lukeutuva Opel Zafira on ehtinyt kolmanteen, Tourer-lisänimeä kantavaan sukupolveen. Nykymalliston rinnalle tullut uutuus päivittää tehtaan laatu-, tekniikka- ja fiilistasoa 2010-luvun asiakkaiden vaativaan makuun. Koppimaisuudesta moitittujen tila-autojen pitää näyttää ja tuntua entistä urheilullisemmilta, taloudellista moottoripalettia ja haastavaa tilatarvetta unohtamatta.

Tila-autoksi varsin vauhdikkaan näköisen ulkokuoren alta paljastuu jako kahteen nykyaikaiseen turbokoneeseen. Tarjolla on joko 1,4-litraiseen - merkin muista malleista tuttuun - bensamoottoriin tai niin ikään tuttuun 2-litraiseen dieseliin.

Varusteversioita on autokauppiaiden työtä helpottamaan vain kaksi: Enjoy ja Cosmo. Koeajoauton lähtöhinta jäi maahantuojan loppurutistuksessa alle 30000 euroon. Alkuvaiheessa mukaan saa vielä pysäköintitutkan, lämmitettävän ratin ja bluetooth-yhteyden.

Lisävarusteita voi ruksia paketteina tai yksittäin yllin kyllin. Esimerkiksi neljä polkupyörää niputtava ulosvedettävä teline takapuskuriin maksaa vajaan tonnin, pimeäajoa helpottavat mukautuvat kaksoisksenonit 1373 euroa ja pysäköintiavustin navigaattorilla 2457 euroa.

Koeajolenkinaikaan osui talvinen lumipyry. Sivutuuli ja lumisohjo eivät tuntuneet ajossa juuri lainkaan. Ohjausvaste tuntuu sopivan tanakalta. Keskialueen ohjaustuntuma menettelee, vaikka onkin keinotekoinen. Onneksi palautus kaarteista on napakka.

Näkyvyys ulos on hyvä, mutta risteyksissä pitää varoa etuviistossa lähestyvää liikennettä. Esimerkiksi pyöräilijä jää helposti etupilarien katveeseen.

Bensaturboksi on valittu tuttu 140-heppainen versio, mikä riittää tavallisiin ohitustilanteisiin. Urheilullisuudesta on kuitenkin turha puhua, jos kohta maksimivääntö on käytössä jo 1850 kierroksesta alkaen.

Vaihteet napsahtavat helposti silmään, eikä niitä tarvitse pakosta käydä numerojärjestyksessä läpi. Kiihdytyksessä kolmoselta voi siirtyä jo 60 kilometrin tuntinopeuden jälkeen suoraan ehkäpä turhankin lyhyeksi välitetyksi kuutoselle.

Mukavuus kärsii lievästä pintakovuudesta ja suuren ikkunapinta-alan heijastamasta rengasäänestä, mutta yleisvaikutelma on miellyttävä.

Tärkein hankintaan myönteisesti vaikuttava päätös tulee todennäköisimmin pakettiautomaisesta tilavuudesta. Seitsenpaikkainen uutuus käsittää merkin tutuksi tulleen istuinten helpon muuntelun kallistamalla nojat alas ja liikuttelemalla toista penkkiriviä liki 30 senttiä pituussuunnassa.

 

Arvio: "Matkaaja" on osuva kompromissi, jos Renault tuntuu liian mukavalta ja Ford liian sporttiselta. Opel jatkaa uutuudellaan jämäkkää ja ilmeikästä mallisarjaansa.

Harri kallio-kurssi