Power Truck Show on sekä kansallisesti että kansainvälisesti erikoisrakenneltujen ja maalattujen autojen tärkeä esiintymispaikka. Autojen rakentelijoita saapuu kotimaisten nimien lisäksi Pohjoismaista, Englannista, Hollannista ja Italiasta.
Näyttelykenttä on jaoteltu autojen luokan mukaan ja tänä vuonna kisaavat myös menneiden vuosien Ärjy-autot. Mukana on myös veteraani- ja nostalgia-autoja. Nähtävillä on tuunattuja henkilöautojakin. Kuorma-autojen pienoismalleillekin on varattu oma näyttelypaikka tapahtumassa lauantaiksi.
Näytöksen järjestää myös Vesa Kivimäki Crazy Drivers-ryhmineen.
Kuljetusmessujen näytteilleasettajien osastoilta voi löytää myös Miss Power Truck -kisaan osallistuvia kaunottaria.
Kaunottarien lisäksi messuilla voi törmätä voimamiehiin ja ammattinyrkkeilijöihin. Kansainvälisen voimamieskilpailun osakilpailu käydään tapahtumassa. Giants Live Strongman -kisaan osallistuu miehiä yhdeksästä maasta. Kilpailun voittaja lähtee kisaamaan maailman vahvimman miehen tittelistä. Viikonlopun aikana nähdään myös ammattinyrkkeilijät Juho "Härmän Häjy" Haapoja ja Janne Katajisto, jotka valmistautuvat omiin syyskuussa käytäviin mestaruusotteluihinsa.
Järjestäjien mukaan musiikki kuuluu olennaisena osana tapahtumaan. Musiikista tänä vuonna vastaavat Rokkipää, Winchester, Apulanta, Paula Koivuniemi, Laura Närhi, Jean S. ja Miss Divet.