Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin…. WSOY 2011.

Suvi-Tuuli Junttilan sekä kirjoittamassa että kuvittamassa tarinassa pieni on arvokasta. Mitättömät esineet mutteri, koukku ja keltainen pullonkorkki löytöretkeilevät arkisissa ympäristöissä. Pehmeä raitamatto, keittiön lavuaari sekä talon ränni ja kotipihan vesilätäkkö ovat niille jännittäviä ympäristöjä. Matkalla seuraan liittyy vielä erakkona elelevä ruosteinen ruuvi.

Kuvakirja on yksinkertainen, mutta toimiva vaellustarina. Se tavoittaa sadun taikapiirin, joka voi löytyä kotinurkista. Seikkailu alkaa, kun lukijan mielenkiinto zoomataan pieneen tuohtuneeseen mutteriin olohuoneen lattialla. Lyyrinen ja sopivasti rytmitetty mutta lyhyt tarina täydentää kuvia.Kirjan vähäeleisessä kuvituksessa on tummia sävyjä, ja valon ja varjon vaihtelua. Kuvan ja sanan kokonaisuus on silti valoisa. Graafisen suunnittelijan ja muotoilijan koulutuksen saanut tekijä on rakentanut ja valokuvannut oivaltavan pienoismaailman ja kertonut tarinan, joka muistuttaa lapsen tavasta aistia ennakkoluulottomasti omaa ympäristöä. Lukukokemus innostanee pieniä myös omiin löytöretkiin.

Metsämarja Aittokoski: Lennä Pikkuli, lennä! Aurinko Kustannus 2011. Kuvitus Elli Vuorinen

Lastenelokuvien ja TV-sarjojen käsikirjoittaja ja ohjaaja Metsämarja Aittokosken ensimmäisessä kuvakirjassa Lintusen perheeseen kuoriutuu yksi erilainen, pikkuruinen poikanen. Pikkuli ei uskalla syödä matoja eikä meinaa oppia lentämään. Pöllö rohkaisee Pikkulin yrittämään, ja vähitellen se löytää omat vahvuutensa ja paikkansa perheessä.

Ruma ankanpoikanen -aihetta varioivan kuvakirjan juoni on melko tavanomainen, mutta sen sanoma on aina tärkeä ja ajankohtainen. Lisäksi Pikkulin kasvukertomus on hauska. Tarinan opetus "aina voi oppia mitä vaan, kun oikein kovasti yrittää" ei jää lukijalle epäselväksi.

Animaatiotaiteilija Elli Vuorisen maanläheisiä sävyjä ja kulmikkaita muotoja suosiva kuvitus on aavistuksen retrohenkistä, ja siinä on käytetty myös sarjakuvan keinoja.Kuvakirja sopii hyvin pienen joukon satutuokioihin sekä aiheen että paljon yksityiskohtia sisältävän kuvituksen vuoksi. Lukemisen lomassa satutuokioon osallistujat voivat punnertaa ja venytellä Isä Lintusen lentoharjoitusten kunto-ohjelman.

Sanna Tahvanainen: Silva ja teeastiasto joka otti jalat alleen. Schildts 2011. Kuvitus Sari Airola. Suomeksi kertonut Jyrki Kiiskinen.

Silvan tarinassa keskeistä on pienen oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Italiaa ihannoiva, migreenistä kärsivä äiti tuntuu tämän tästä katoavan, vaikka istuukin samassa huoneessa. Silvaa äidin käytös ja aikuisuus ahdistavat. Silvakin haluaa kadota majaan, jonka hän on tehnyt tiheään pensasaitaan. Silva salakuljettaa sinne osa kerrallaan äidille tärkeän posliinisen teeastiaston. Se on yhtä hauras kuin äiti ja samalla myös tarinan keskeinen elementti, jonka katoaminen saa myöhemmin äidin silmät aukeamaan.

Symbolinen kuvakirja kertoo yksinäisyydestä, turvattomuuden tunteesta ja hiipuvan luottamuksen jälleenrakentamisesta. Tarinan alussa äiti on kadottanut otteen arjesta ja yhteyden Silvaan. Siksi tyttö hakee turvaa omasta mielikuvitusmaailmastaan. Tarinan loppu antaa toivoa ja punoo uudelleen lapsen ja vanhemman välistä luottamusta.

Tahvanaisen ja Airolan kuvakirja on riipaiseva luku- ja katselukokemus, joka pistää aikuisen lukijan miettimään. Kuinka moni vanhempi katoaa tämän tästä? Näin voi käydä, kun sukkuloidaan työpaineiden ja haaveiden toteuttamisen välimaastossa. Lapselle kirja voi kertoa esimerkiksi siitä, että aikuisetkin ovat välillä hukassa, mutta he voivat löytyä.Sari Airolan kuvituksen toisaalta syvät ja mausteiset värit ja toisaalta läpikuultavat mustavalkoiset osat korostavat vierauden tunnetta. Lähikuva suurisilmäisestä onnettomasta Silvasta on niin pysähdyttävä, että lapsen haluaisi kaapata kirjan sivulta syliin.

Hannele Huovi: Jättityttö ja Pirhonen. Tammi 2011. Kuvitus Kristiina Louhi.

Tuttujen tekijöiden uudessa yhteisessä kuvakirjassa iso ja pieni ystävystyvät. Iso kiltti Tyyne-jätti ei halua olla vaaraksi kenellekään, mutta lentokoneiden ja helikoptereiden väistely tuskastuttaa neitiä. Hän kokee olevansa yksinäinen, erilainen ja aina tiellä. Lyhytkasvuinen nuori mies Pertti Pirhonen on kuitenkin tottunut katsomaan asioita toisesta näkökulmasta eikä hän osaa pelätä Tyyneäkään.

Kuvakirja kertoo rohkaisevasti yksinäisyydestä, erilaisuudesta ja ystävystymisestä. Sinnikäs Pirhonen voittaa esteet ja onnistuu kiinnittämään upean jätin huomion. Vaikka tarinan näkökulma on enemmän jättiläisen, ratkaiseva käännekohta on pienen ihmisen kohtaaminen. Se muuttaa Tyynen elämän. Lapselle tarinasta välittyy viesti, että isot ja vahvatkin voivat olla yksinäisiä ja surullisia. Se kertoo myös, että ystävän voi löytää yllättävältä taholta.

Jättityttö ja Pirhonen on raikas ja mutkaton kokonaisuus. Iloisenvärisessä kuvituksessa leikitään kokoeroilla ja lähikuvissa tarkennetaan olennaisiin yksityiskohtiin. Jättiläisen nutturaneula on koivunrunko ja kyynelistä täyttyvät jalanjäljet uusia uimapaikkoja ihmislapsille. Kuvitus tuo tarinaan vielä kolmannen hahmon: Pirhosen mäyräkoiran. Ihmisen uskollinen ystävä seuraa isäntäänsä huikeissa seikkailuissa.

SARI MÄKINEN-LAITILA