Neljä kymmenestä kuolinonnettomuudesta oli tieltä suistumisia ja kolmannes nokkakolareita. Joka kymmenes turma sattui risteyksessä tai kääntymistilanteessa.
Neljännes kuolinonnettomuuksien aiheuttajista oli rattijuoppoja.
Lumisella tai jäisellä kelillä sattuneet kuolinonnettomuudet tuplaantuivat edellisvuodesta, koska talvi oli pitkään lumipeitteinen.
Puolet jalankulkijoita tappaneista onnettomuuksista tapahtui hämärällä tai pimeällä. Heijastimen käyttö on ollut sangen vähäistä.
Maan 20 alueellista lautakuntaa tutkivat kaikki viime vuonna kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet, joita oli liki 270.