Suomen arkisin liikennevahinko on auton kylkeen ilmestynyt lommo marketin parkkipaikalla. Syyllinen on melkein aina viereen pysäköinyt toinen autoilija, joka avaa oman autonsa oven liian reippaasti.

Ahtaus on parkkipaikkojen perusongelma. Koska parkkipaikkakolhuja korvataan vuosittain kymmeniätuhansia, on niitä varten jo oma vakuutuslajinsakin.

Rakennusohjeissa pysäköintiruudun minimimitat ovat 2,5 x 5 metriä. Koska tontit maksavat ja rakentamisessa ja asiakasvirroissa pyritään suurimpaan mahdolliseen tehoon, ruutukoon kasvattaminen ei yrityksiä kiehdo. Inva-paikoista (3,6 x 5 m) määrätään asetustasolla, ja tilavammista perhepaikoista on tullut kaupankäynnin kilpailuvaltteja.

Autojen mitat ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tilastojen mukaan eniten ovat kasvaneet pienet perheautot, jotka ovat nyt keskimäärin 25 prosenttia suurempia kuin 1970-luvulla.

Esimerkiksi 1960-luvulla maahan tuodun ensimmäisen Toyota Corollan leveys oli 1485 milliä. Mallin uusimmassa versiossa leveyttä on jo 1760 milliä. Auto on siis levinnyt 40 vuodessa 27,5 senttiä.

Kyseisen perheauton ovien aukaisuun jää normiruudun sisällä tilaa 74 senttiä. Kukin ovi voi siis aueta 37 senttiä ulospäin - edellyttäen, että auto on pysäköity ruudun keskelle ja toisessa ruudussa on samankokoinen auto, joka on myös pysäköity keskelle ruutua.

Laskelma osoittaa, kuinka tarkkaa puuhaa ovien aukominen nykyajan parkkipaikoilla on. Ei ole ihme, että kolhuja tulee.

Isojen kauppapaikkojen rakennuttajat ovat havainneet asiassa piilevän kilpailuvaltin. Jos tilaa on, mikä estää houkuttelemasta asiakkaita isommilla parkkiruuduilla.

S-ryhmän Eepee rakennutti Alavudelle samaan kiinteistöön ABC:n ja S-Marketin. Pysäköintialueella on 400 ruutua, jotka kaikki ovat ns. perhepaikkoja eli 2,8-3 metriä leveitä.

-Meillä on tehty päätös, ettei uusia 2,5 metrin paikkoja enää tehdä. Ne ovat auttamatta liian kapeita, sanoo kiinteistöpäällikkö Pekka Hakamäki Eepeestä.

Sen verran hyviä kokemukset ovat, että myös vanhojen kauppapaikkojen parkkialueita uudistetaan tapauskohtaisesti.

markku kulmala