Maahantuonnin loppuminen johtuu tiukemmista uusien autojen moottoreiden Euro 5 -päästövaatimuksista, jotka leikkaavat typen oksidien ja pienhiukkasten päästöjä.

-Japanin tsunami on vaikuttanut tuotantoon. Toyota päätti, ettei Euro 5 -tuotetta tehdä vielä, kertoo toimitusjohtaja Mika Elojärvi Toyotan maahantuonnista.

Hän kuitenkin sanoo, että uusi malli on varmasti suunnitteilla. Aikataulua Elojärvi ei tiedä, eikä halua arvata.

Katkos on lisännyt uusimman Hiacen mallin kysyntää. Elojärven mukaan myynti kasvaa 30 prosentilla viime vuodesta. Myös vanhojen Hiacejen hintojen uskotaan nousevan.

-Monet, jotka ajavat Hiacella, ovat hankkineet uuden mallin, sanoo automyyjä Juhani Kivihuhta Tervajoelta.

Myyjät saavat myydä vuoden 2011 mallia ensi vuonnakin, kunhan autot rekisteröidään ennen vuodenvaihdetta. Toki vanhatkin Hiacet pysyvät edelleen liikenteessä.

Joonas Kuikka