- Ihan legendaarinen! Huudahtaa Ford Mustang Owners| Club of Finland ry:n hallituksen sihteeri Eliisa Malinen kuullessaan elokuvan Bullitt.
Vaikka elokuvan viistoperäinen Mustang antaa ymmärtää, että poniauto sopii parhaiten mäkiseen kaupunkimaisemaan, on suomalainen mustangisti eri mieltä.
- Se on niin ajajan auto, että mutkaisesta tiestäkin nauttii, perustelee valtateiltä pikkuteille vaihtoaan Etelä-Pohjanmaan kokoontumisesta vastaava Tomi Halkola.
Poniautoei ole Mustangin omistajalle kirosana.
- Mustang, eli poni on tavallista hevosta pienempi. Se on näppärän kokoinen ja sopii moneen paikkaan. Poni on kevyt ja ketterä kun vertaa tavalliseen hevoseen, Halkola tarkentaa.
Ford Mustangin keulaa koristaa laukkaava villiponi. Suomessa rekisteröityjä Mustangeja on noin pari tuhatta kappaletta. FMOC-automallikerhossa on noin 900 jäsentä.
Mustangistit kokoontuivat viikonlopuksi maakuntaan, pääkallopaikkanaan Jalasjärvi. Harrastajat kokoontuvat useasti vuodessa ratatapahtumiin ja kilpailuihin, joten kesän kokoontuminen on pyhitetty yhdessäololle ja itse autoille.
- Ihmiset kokoontuvat tapahtumaan perheittäin ja viikonloppu perustuu yhdessä oloon ja kruisailuun, tarkentaa FMOC-kerhon puheenjohtaja Juha Pokkinen, joka odottaa jännityksellä miten mäkistä maastoa Etelä-Pohjanmaalta löytyy.
Kokoontuminen oli järjestyksessään automallikerhon 17. Suomen suurimman merkkikerhon titteli on Mercedes-Benzillä, mutta automallikerhoista FMOC on suurin.
Viiteen sukupolveen Mustangeja sopii montaa näköä, joista jokainen varmasti löytää suosikkinsa. Mustangeja on valmistettu vuodesta 1964 alkaen. Halkola kuitenkin vakuuttaa, ettei kuppikuntia kokoontumisessa näy.
- Meillä ei suuria erimielisyyksiä ole kenenkään kesken. Toiset arvostaa alkuperäisyyttä, mutta kunnioittavat myös uutta. Pääasia on että sillä autolla ajetaan ja harrastetaan.
Jokainen Mustang ei ole sitä miltä näyttää. Vaikka päällepäin auto kunnioittaa alkuperiään, saattaa pellin alta löytyä uusia osia. Laittaminen antaa enemmän mahdollisuuksia siirtyä harrastamaan radalle. Omaan makuun sopimatonta Mustangia ei mennä potkimaan, vaan enemmin harrastaja kysyy toiselta, että näytä nyt mitä sieltä pellin alta löytyy.
Vaikka vuodet vierivät, aina jokin pysyy samana.
- Mustang on aina kaksiovinen, nelipaikkainen ja takavetoinen, Halkola kertaa.
Kokoontuminen on kerholaisille vuoden kohokohta ja se kantaa nimeä Fun Run. Kokoontumisen kruunaa maakuntakierros ja lauantaina ajettu reitti oli 89 kilometriä pitkä.